Quantservice

Turvallisuus – Prioriteettimme numero yksi

Turvallisuus ensin!

Me Quantilla olemme valinneet turvallisuuden. Olemme kehittäneet ja ottaneet käyttöön kattavan turvallisuusmenettelyn ja prosessin, joita kehitämme eteenpäin jatkuvasti. Nämä laadukkaat prosessit auttavat meitä työssämme vahvistamaan turvallisuuskulttuuria, ja siten vähentämään työhön liittyvien tapaturmien määrää ja vakavuutta.

Turvallisuus on aina vahvasti osa toimintaamme, me Quantilla uskomme, että kaikki tapaturmat on mahdollista välttää. Turvallisuuden merkitys toimintaprosessiemme kehittämisessä on siis ratkaisevan tärkeää!

Digitaaliset työkalut parantavat turvallisuutta

Teemme kaikissa toimipisteissämme jatkuvasti töitä turvallisuuden kehittämiseksi ja parantamiseksi. Digitaalisten työkalujen avulla pystymme kehittämään turvallisuutta ja vastuullisuutta, joista erityisesti tähän tehtävään on luotu quantShield© -työkalu.

quantShield© vahvistaa turvallisuuskulttuuria, antaen ajantasaista tietoa turvallisuusriskeistä, jonka lisäksi se yksinkertaistaa jatkuvaa parantamista ja tiedon jakamista. Lisäten näin avoimuutta ja suorituskyvyn hallintaa asiakkaillemme.



15 vuotta ilman poissaoloon johtaneita tapaturmia (LTI)

Metsä Wood Punkaharju: Turvallisuus uudelle tasolle

5000 päivää ilman poissaoloon johtaneita tapaturmia (LTI)


Turvallisuuskulttuurimme

Olemme sitoutuneet toimittamaan palvelumme vastuullisesti ja turvallisesti, ja estämään työntekijöillemme, asiakkaillemme, urakoitsijoillemme, paikallisille yhteisöille ja ympäristölle aiheutuvat haitat.

Yksi tärkeimmistä turvallisuuskulttuuriamme ohjaavista elementeistä on Quantin Life Saving Rules, jotka auttavat meitä ajamaan eteenpäin turvallisuustietoisuutta ja käyttäytymistä. Analysoimme ja opimme kaikista turvallisuustapahtumista, ja hyödynnämme näitä oppeja ennaltaehkäisevässä turvallisuustyössämme ympäri maailma. Lisäksi pidämme tärkeänä keskustella aiheesta laajasti, johtotasolta lähtien.


Hyvinvointi työpaikalla

Henkilökuntamme on arvokkain omaisuutemme ja liiketoimintamme ydin. Työntekijöidemme asiantuntemus ja taidot ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta Quant pystyy tukemaan asiakkaitaan ja rakentamaan onnistuneita kumppanuuksia. Näin ollen ihmisten hyvinvointi on meille etusijalla.

Kuuntelemme työntekijöitämme ja vastaanotamme palautetta esimerkiksi henkilöstötyytyväisyystutkimuksien avulla. Saavuttamalla korkeimmat turvallisuusstandardit pyrimme pitämään työntekijämme terveinä ja turvassa.

Rakennamme vahvan yrityskulttuurin, jossa jaamme yhteiset arvot, tavoitteet, asenteet ja käytännöt, luomalla tiimihengen, joka mahdollistaa työntekijöillemme helpon tavan työskennellä alueesta tai toiminnosta riippumatta.