Quantservice

22 syyskuun, 2022

“Haluamme, että kaikki ovat turvassa “

Kaksi ja puoli vuotta sitten, Virossa, sattui läheltä piti tilanne, johon Quantin tiimi alkoi pohtia ratkaisua ja ehdotusta asiakkaalle, kuinka poistaa riski tulevaisuudessa.

Vahva turvallisuuskulttuuri näkyi Quantin ja Metsä Woodin tiimin keskuudessa, kun he alkoivat yhdessä kehittää uutta ratkaisua työympäristön turvaamiseksi tehdasalueella. Jokainen tiimin jäsen ymmärsi, kuinka lähellä tapaturma oli ollut. He halusivat löytää ratkaisun, miten vastaavanlainen tilanne pystyttäisiin estämään tulevaisuudessa.

Quantin tiimi johti projektin kulkua alusta alkaen, joka eteni suunnitellusti askel askeleelta. Pian keltaiset pilarit nousivat tehtaalle turvaamaan alueen työntekijöitä. Kehitetty uusi ratkaisu oli oman tiimimme suunnittelema, johon myös asiakas oli erittäin tyytyväinen. Projektin valmistuttua, samaa ratkaisua on hyödynnetty myös muualla tehdasalueen sisällä.

-Olimme erittäin tyytyväisiä projektin lopputulokseen. Aiempina vuosina olemme saaneet päätökseen useampia erilaisia projekteja yhdessä Quantin kanssa. On ollut suurempia ja pienempiä turvallisuusparannuksiin liittyviä projekteja, joista tämä on hyvä esimerkki Metsä Woodin ja Quantin hyvästä yhteistyöstä tehtaamme turvallisuuden parantamiseksi nyt ja tulevaisuudessa, sanoo August Killing, Mill Director, Metsä Wood Pärnu plywood mill.

Quantin tiimi on erittäin iloinen valmistuneesta turvallisuusparannuksesta.

-Olen iloinen siitä, että nyt alue on paljon turvallisempi kaikille, haluamme, että kaikki voivat työskennellä ja kävellä turvallisesti tehdasalueella. Keltaiset pilarit näyttävät ammattimaisilta kaikkialla alueella, ja ne luovat luottamusta liikkua turvallisesti tehtaalla. On hienoa työskennellä asiakkaan kanssa, jolla on samat turvallisuuteen liittyvät arvot, ja se luo hyvän pohjan myös tuleville parannuksille, sanoo Kaupo Maesalu, Projekti-insinööri, Quant Estonia.

-Projekti oli yksi suurimmista projekteista, joita olemme toteuttaneet yhdessä asiakkaan kanssa. Se osoitti, kuinka tärkeää turvallisuus on tiimimme jäsenille sekä asiakkaallemme, kertoo Raul Orupõld, Yksikönpäällikkö, Quant Estonia

Metsä Wood on ollut erittäin tyytyväinen Quantin tapaan työskennellä ja parantaa tehtaan turvallisuuteen liittyviä asioita.

-Quant on ottanut käyttöön erilaisia turvallisuustoimenpiteitä päivittäisessä työssään ja prosesseissaan parantaakseen tiiminsä turvallisuutta, ja se on hienoa. Jatkamme yhdessä turvallisuustyötä aktiivisesti myös jatkossa, sanoo August Killing.