Quantservice

Tutustu tiimiimme: Jorge Atton Mayorga


Jorge Atton Mayorga

CMMS asiantuntija

Jorge Atton Mayorga työskentelee kunnossapitojärjestelmän asiantuntijana Quantin pääkonttorilla Tukholmassa, Ruotsissa. Koska hän on työskennellyt eri tehtävissä vuodesta 2013 lähtien, hän uskoo, että Quant on oikea paikka, jos haluaa oppia jatkuvasti uutta ja kehittyä omassa työssään.

Jorge Atton Mayorga aloitti työuransa Quantilla valmistuttuaan mekaniikan insinööriksi Santiagon yliopistosta Chilessä. Siitä lähtien hän on työskennellyt monissa eri rooleissa ja matkustanut työnsä puolesta useisiin eri maihin.

– Olen matkustanut paljon työni puolesta, jonka lisäksi olen myös asunut eri paikoissa. Vuonna 2014 toimin luotettavuusinsinöörinä yhdessä yksikössämme puolentoista vuoden ajan.

– Tämän jälkeen työskentelin Chilen pääkonttorissa jonkin aikaa ennen, kuin siirryin toiseen yksikköön puoleksi vuodeksi. Silloin pääsin tutustumaan tarkemmin myös IT ja digitalisaation tuomiin erilaisiin ratkaisuihin.

Vahva tiimihenki

Vuonna 2021 Jorge muutti Chilestä Ruotsiin nykyisen tehtävänsä vuoksi. Ympäri maailmaa useista eri yksiköistä saamiensa kokemusten ansiosta hän huomaa selkeitä samankaltaisuuksia Quantin yksiköiden kesken, kulttuurieroista huolimatta.

– Riippumatta siitä, mikä maa tai asiakaskohde on kyseessä, mielestäni Quantin tiimihenki on aina havaittavissa jokaisessa kohteessa. Me elämme ja työskentelemme arvojemme mukaisesti, ja meillä on todella hyviä, ammattitaitoisia ihmisiä, jotka välittävät toisistaan. Ja erityisesti vahva turvallisuuskulttuuri on nähtävissä, hän kertoo.

Hän korostaa tiimihengen olevan yksi parhaista asioista Quantilla.

– Kaikki ovat todella avoimia ja halukkaita jakamaan tietotaitoaan myös muille, mikä edesauttaa oppimaan asioita työkavereilta.

Jorge on kokenut, että hänellä on ollut mahdollisuus kehittyä urallaan. Hänen mielestään Quant on työnantajana oikea paikka heille, jotka haluavat oppia uusia asioita ja kehittyä omassa työssään.

– Jos haluat kehittyä ja olet valmis ottamaan vastaan mahdollisuuksia edetäksesi, sinulla on upea mahdollisuus kasvaa urallasi ja oppia uusia asioita!

Haluatko kuulla lisää tulevaisuuden
uramahdollisuuksistasi?

Huolimatta kokemuksestasi tai kiinnostuksen kohteestasi, tulet löytämään kiinnostavia uusia uramahdollisuuksia Quantilta. Tutustu avoimiin työpaikkoihin, tai lue lisää uramahdollisuuksista eri toiminnoissamme!