9 heinäkuun, 2024
Quant Andina saavutti Reference Site -sertifikaatin
Olemme iloisia voidessamme ilmoittaa, että yksikkömme Andinassa, Chilessä, on saavuttanut Quant Reference Site -sertifikaatin, onnittelut koko tiimille!
Quant Reference Site -sertifikaatti on tunnustus, joka myönnetään yksiköillemme, jotka ovat saavuttaneet erinomaiset pisteet kohteen arvioinnissa, saaneet hyvää palautetta asiakkaaltamme, Quantin prosessit on otettu sulavasti käyttöön yksikössä, jonka lisäksi työntekijät ovat osoittaneet vahvaa sitoutumista ja työskentelevät arvojemme mukaisesti kohteessa.
Antti Ketola, Partnership Fulfillment Core Process Owner:
”Yhteistyö alkoi Codelco Andinan kanssa vuonna 2006 ja pitkä kumppanuus on onnistuttu rakentamaan yhdessä loistavan paikallisen tiimin kanssa. Jokainen tiimin jäsen omaa erinomaisen asiakaslähtöisen ajattelutavan ja tunnistaa oman tärkeän roolinsa niin asiakkaan, kuin Quantin toiminnassa, sekä yhteisen menestyksen edistämisessä.”
Patricio Ibarra Gomez, Regional Manager Americas:
”Haluan onnitella paikallista tiimiä tästä vaikuttavasta saavutuksesta! Omistautumisellaan ja ammattitaidollaan he kehittävät ja parantavat palveluitamme jatkuvasti. Vaikka Andinan tiimi työskentelee haastavissa olosuhteissa maanalaisessa kaivoksessa, siitä huolimatta tiimi on todellinen esimerkki Quantin arvojen mukaan työskentelystä.”
Tomas Rönn, CEO:
”Suuret onnittelut Quant Andina -tiimille! Vuosien varrella he ovat onnistuneet pitämään työn laadun jatkuvasti korkealla tasolla, ja olen ylpeä voidessani julkistaa kohteen Quantin referenssikohteeksi.”