17 joulukuun, 2024
Quant & Lantmännen Cerealia: Onnistuneet projektit ovat vahvistaneet yhteistyötä

Quant on tukenut menestyksekkäästi pitkäaikaista asiakastaan, Lantmännen Cerealiaa, kokonaiskunnossapitokumppanuuden lisäksi myös projektien suunnittelussa, hallinnassa ja toteutuksessa. Tiivis ja avoin yhteistyö on tuottanut tuloksia ja Lantmännen Cerealia on erityisesti arvostanut Quantin laajaa asiantuntemusta ja joustavuutta. Projektien tavoitteena on ollut korvata elinkaarensa päässä olevia laitteita uusilla ja samalla parantaa laitteiden automaatiota.
Toteutetut projektit tuottivat monipuolisesti hyötyjä
Vuoden 2024 aikana paikallinen Quantin tiimi on tukenut asiakasta useiden projektitoimitusten myötä, sekä toiminut asiakkaan apuna pienemmissä projekteissa.
”Vuosi on ollut kiireinen, mutta olemme onnistuneet toteuttamaan kaikki neljä suurempaa projektia avaimet käteen toimituksena, ja samaan aikaan pitäneet päivittäisen kunnossapitotyön käynnissä tukien tuotantoa”, kertoo Kerkko Laitila, automaatioinsinööri, Quant Finland.
Toteutetut projektit ovat tuottaneet monipuolisesti hyötyjä asetetun tavoitteen lisäksi.
”Vuoden aikana toteutettujen projektien tavoite on ollut uusia elinkaarensa päässä olevia laitteita, mutta olemme tehneet myös muita parannuksia, joiden myötä on saavutettu laajemminkin hyötyjä. Esimerkiksi olosuhdehallintaprojektin myötä energiatehokkuus, työskentely mukavuus ja toimintavarmuus paranivat. Lisäksi tuoteturvallisuus parani entisestään prosessilaitteiden jäähdytysjärjestelmän päivityksen myötä”, Laitila kertoo.
-Parantunut tehokkuus: Automaation ansiosta manuaalisen työn tarve on vähentynyt.
-Lisääntynyt tuoteturvallisuus: Päivitetyt laitteet ja prosessit varmistavat tuotteen laadun ja turvallisuuden.
-Vähentyneet ympäristövaikutukset: Energiatehokkaat ratkaisut vähentävät energiankulutusta ja päästöjä.
Asiantuntemus ja joustavuus menestyksen takana
Quantin henkilöstön asiantuntijuus sekä pitkäaikainen kumppanuus Lantmännen Cerealian kanssa on tuonut paikalliselle tiimille syvän ymmärryksen tuotantolaitoksen prosesseista, joka mahdollisti nopean reagoinnin asiakkaan tarpeisiin.
”Näen ehdottomasti Quantin vahvuutena syvän osaamisen ja ymmärryksen asiakkaan tuotantolaitoksen prosesseista ja tiloista. Tunnemme laitteet todella hyvin, koska työskentelemme niiden kanssa päivittäin. Lisäksi käytössämme on laaja tiimi yksikkömme ulkopuolella ja pystymme hyödyntämään heidän osaamistaan tarvittaessa esimerkiksi suunnitteluun ja projektin toteutukseen”, Laitila sanoo.
Asiakkaan arvostus ja tulevaisuuden suunnitelmat
Quant ja Lantmännen Cerealia ovat yhdessä onnistuneet vahvistamaan luottamusta kumppanuuteen, jota menestyksekkäät projektit ovat tukeneet entisestään. Tulevaisuudessa Quantin tavoitteena on edelleen kehittää toimintaa päivittäisen työn ja projektien avulla.
”Yhteistyö asiakkaamme kanssa sujuu hyvin. Arvostamme, että Lantmännen Cerealia on osoittanut meille luottamuksensa antamalla meille vastuun useista merkittävistä projekteista. Tämä on luonut vahvan pohjan myös tulevaisuuden kehitystyölle”, Laitila toteaa.