Quantservice

4 marraskuun, 2020

Quant & Metsä Wood Punkaharju – Turvallisuuskulttuuri uudelle tasolle

Turvallisuuskulttuurin kehityksessä tapahtuneet muutokset näkyvät parhaiten arjen tilanteissa. Kiireen tai poikkeuksellisenkin tilanteen keskellä muistamme pysähtyä oikeaan aikaan ja havainnoida mahdolliset riskitekijät. Vasta tämän jälkeen voimme toteuttaa työn turvallisesti.

Kaikki tapaturmat ovat estettävissä riskienarvioinnin ja hyvän suunnittelun avulla. Ennakoivilla turvallisuustoimenpiteillä on suuri merkitys. Ennakoivat toimenpiteet voivat pitää sisällään esimerkiksi koulutuksia tai turvallisuushavaintoja, joiden avulla pyritään kehittämään jokaisen omaa turvallisuusajattelua.

Tärkeintä on, että tarvittavia toimenpiteitä toteutetaan säännöllisesti ja yritykset kannustavat ja tarjoavat tukea henkilöstölleen. Turvallinen työympäristö vaatii yhteistyötä, jossa jokaisen omalla valinnalla on saavutettuun lopputulokseen suuri merkitys.

Ymmärrys, sitoutuminen ja rohkeus

Turvallisuuskulttuurin muutos vaatii toimenpiteitä jokaiselta tiimin jäseneltä, asentajasta johtoportaaseen. Ymmärrystä, sitoutumista ja rohkeutta ottamaan uusia kehitysaskelia.

Ymmärrystä ja halua vaikuttaa työturvallisuuden kehittämiseen. Sitoutumista etsimään turvallisempia tapoja työskennellä ja huolehtia työkaverin turvallisuudesta. Rohkeutta keskeyttää työ tai olla aloittamatta, mikäli riskejä havaitaan ja raportoida havaituista poikkeamista eteenpäin.

Riskienarviointi on avainroolissa, kun varmistetaan työtehtävän turvallinen suorittaminen. Sillä, että henkilö pysähtyy kiireen keskellä ja käy läpi tulevaan työtehtävään liittyvät ohjeistukset ja mahdolliset vaaratekijät, on suuri merkitys työtä suorittavan sekä muiden lähellä olevien henkilön turvallisuudelle.

Turvallisuus yhteistyön kivijalkana

Yhteistyömme alkaessa reilu kaksi ja puoli vuotta sitten Metsä Wood:n kanssa, meitä yhdisti vahva tahto kehittää turvallisuuskulttuuria eteenpäin. Metsä Wood oli toteuttanut kehittäviä toimenpiteitä, mutta tavoitetasoon oli vielä matkaa. Tilanne oli haastava ja yhteistyön yhdeksi merkittävimmäksi kehitysalueeksi määriteltiin turvallisuuskulttuurin edistäminen.

– Turvallisuus on meille ykkösasia ja olemme sitoutuneet vahvasti kehittämään turvallisuutta koko yrityksemme tasolla. Toki haasteitakin on matkanvarrella ollut, mutta Quantin toiminta on ollut hienoa. Kunnossapidon puolella tapaturmattomia päiviä on saavutettu jo lähes 1100, joka on hieno osoitus turvallisuuskulttuurin kehityksestä, kertoo Mill Director Petri Mikkola, Metsä Wood Punkaharju.

– Meille kummallekin yritykselle turvallisuus on vahva arvo, joka edellä yritysten toimintaa viedään eteenpäin. Kaikki lähtee välittämisestä ja henkilöstön turvallisuus on aina etusijalla, Mikkola lisää.

Ennakoiva ja positiivinen turvallisuusajattelu

Tulokset alkoivat näkyä nopeasti kunnossapidon puolella yhteistyön alettua. Ennakoivien turvallisuustoimenpiteiden vaikutusta korostettiin toimestamme ja käyttöön otettiin riskienarvioinnit aina ennen työnaloitusta. Lisäksi panostettiin turvallisuuskoulutuksiin, ohjeistuksiin ja tarjottiin tukea turvallisuuden kehittämiseen yksiköissä. Erityisesti työnaloittamisen merkitystä korostettiin.

– Olemme vieneet yhdessä eteenpäin muun muassa turvallistamis- ja LOTO -projekteja. Turvallisuuden kehittäminen pitää sisällään myös vaiheita, joiden käyttöönotto ottaa oman aikansa, jonka vuoksi kaikkien aloitettujen toimenpiteiden vaikutukset eivät ole vielä nähtävissä, mutta koko ajan otamme uusia askelia aina turvallisempaa työympäristöä kohti, Mikkola kertoo.

– Turvallisuusajattelussa tapahtui muutosta ja tapaturmat lähtivät laskuun heti uusien käytäntöjen myötä. Nyt yksikössä on saavutettu jo lähes 1100 tapaturmatonta päivää ja ennakoivia turvallisuustoimenpiteitä on tehty turvallisuushavaintojen osalta 762 ja riskienarviointeja 638 tämän vuoden puolella, kertovat Quantin yksikönpäällikkö Janne Toivanen ja työnjohtajana toimiva Marko Malinen.

Turvallisuus on yhteinen asia

Turvallisuuden kehittäminen on tiimin yhteinen asia, joka vahvistaa joukkuehenkeä ja jossa on mahdollisuus onnistua nimenomaan vain yhdessä tiiminä.

Ennakoivaa ja positiivista turvallisuusajattelua on kehitetty nyt asiakkaan kanssa yli kaksi vuotta ja olemme yhdessä päässeet hyvälle tasolle. Työturvallisuuden ylläpitäminen ja kehittäminen vaatii kuitenkin jatkuvaa työtä, joten kehitys askeleet eivät lopu tähän.

– Turvallisuuden kehittäminen on nimenomaan yhteistyötä. Meidän ja Quantin välillä avoinkeskusteluyhteys toimii hyvin, jolloin pystymme nostamaan kehitystä vaativat asiat pöydälle avoimesti, Mikkola lisää.

– Kumppanuus Metsä Woodin kanssa on ollut avointa ja olemme uskaltaneet erittäin avoimesti keskustella asioista. Tämä avoin kumppanuus on ollut aivan avainasemassa myös turvallisuuden kehittämisen osalta, toteaa Quant Finlandin aluejohtaja Mikko Luoma.

– Turvallisuudessakin on vielä paljon tehtävää, mutta on myös aika olla tyytyväinen ja jopa hieman ylpeä yhteistyön saavutuksista. Onnea Metsä Wood Punkaharjun yhteistyölle ja henkilöstölle upeasta saavutuksesta, Luoma lisää.

Muutokset eivät tapahdu hetkessä, mutta henkilöstö toimii turvallisuusajattelun voimavarana. Niin meidän kuin asiakkaammekin henkilökunta omaa kaikki tarvittavat piirteet turvallisuuden kehittämiseen; tietotaidon, sitoutumisen sekä rohkeuden.