Quantservice

19 helmikuun, 2021

Vaikuttavalla työkykyjohtamisella parempaa työhyvinvointia kohti

Yrityksemme päätti lähteä viime syksynä työstämään keinoja, joilla voisimme parantaa työntekijöidemme työhyvinvointia. Meidän henkilöstömme on tärkein voimavaramme ja koemme hyvän työhyvinvoinnin todella tärkeäksi tukipilariksi.

Yrityksessämme on huomioitu työkykyjohtaminen tähänkin asti, mutta totesimme, että aina on vara parantaa. Haluamme hyödyntää potentiaalin niin henkilöstön, kuin yrityksenkin vuoksi. Tämän vuoksi lähdimmekin kartoittamaan talven aikana mahdollista kumppania tähän projektiimme. Halusimme löytää kumppanin, jonka ydinosaamista työkykyjohtaminen on, jotta saavuttaisimme parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Tähtäimessä työntekijöiden kokonaisvaltainen hyvinvointi

Kumppaniksi valikoitu Emkine, joka vakuutti meidät kokonaisvaltaisella otteellaan. Emkine on työterveyshuollon ammattilaisten kehittämä riippumaton yhtiö, jonka konseptina on parantaa työkykyjohtamisen vaikuttavuutta, kustannustehokkuutta, johdettavuutta ja työntekijätyytyväisyyttä.

Emkine analysoi ja etsii organisaation nykyhetken sekä tulevaisuuden työkykyjohtamisen ja työterveysyhteistyön haasteet. Projektin myötä tulemme myös kirkastamaan työterveyshuollon tavoitteet ja kilpailutamme työterveyspalvelut. Tällä projektilla tähdätään kokonaisvaltaiseen työntekijöidemme hyvinvointiin.

”Heti ensi tapaamisessa Quant:in HR-ammattilaisten kanssa oivalsimme, että tämän asiakkaan kanssa haluamme tehdä yhteistyötä” aloittaa Antti Lastunen, Emkinen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja.

”Syy halukkuuteen ei johtunut pelkästään sujuvasta kanssakäymisestä, vaan erityisesti siitä, että Quantin halu ylläpitää ja tukea henkilöstönsä työkykyä- ja hyvinvointia istui erinomaisesti arvomaailmaamme ja tapaamme toimia” jatkaa Lastunen.

Projektissa osallistetaan vahvasti myös henkilöstöämme ja se onkin tämän projektin tärkein asia onnistumisen kannalta: mahdollisimman suuri osallistuminen koko henkilöstöltä. Jotta projekti voi onnistua, meidän tulee yrityksenä tunnistaa ja tietää henkilöstön arvot ja mielipiteet.

Tällä hetkellä meillä on käynnissä työelämän arvotesti -kysely koko henkilöstölle, ja ainakin ensimmäisen päivän vastausten lukumäärän pohjalta todella moni on jo osallistunut tätä kautta projektiin.

Pidämme tiiviisti palavereita kumppanin kanssa ja näihin palavereihin osallistuvat kaikkien henkilöstöryhmien pääluottamusmiehet, työsuojeluvaltuutettu, työturvallisuuspäällikkö ja henkilöstöasiantuntija. Emkine tulee myös tekemään haastatteluja projektin alkuvaiheessa eri henkilöille yrityksessämme.

Uudenlaiset uhat haastavat meitä yrityksissä kehittymään ja tekemään asioita entistä paremmin

Emkine on tuottanut yli 100 työkykyjohtamisen uudistusta eri toimialan organisaatioissa, lukuisat niistä teollisuudessa.

”Uudistuksemme lähtee siitä, että ensin selvitetään se mikä toimii ja mikä ei, minkä jälkeen asetetaan tavoitteet. Sen jälkeen uudistus toteutetaan saumattomasti tavoitteiden mukaan mitaten edistymistä ja onnistumista. Uudistuksessa tärkeää on osallistaa mukaan henkilöstön edustajia, sillä työkykyjohtamisen palveluiden loppukäyttäjiä ovat työntekijät, joten heidän näkemyksensä on oleellista uudistuksen onnistumisen kannalta”.  Lastunen kertoo.

”Lopun kaiken uudistuksen onnistuminen mitataan Quantin asiakkaiden saamana entistä parempana palveluna, mitä kykenee tuottamaan vain hyvinvoiva henkilöstö”, summaa Antti.  

Työkykyjohtaminen on todella ajankohtainen ja tärkeä asia. Uudenlaiset uhat työkyvylle haastavat meitä yrityksissä kehittymään ja tekemään asioita entistä paremmin, jotta työntekijämme pääsevät terveinä kotiin perheidensä luo.

Olen itse ollut työkykyjohtamiseen liittyvien asioiden kanssa tekemisissä jo useamman vuoden ja olen huomannut, miten tärkeää on, että työkykyjohtamisen prosessit ovat kunnossa ja ne oikeasti toimivat ja että työterveyshuollon kanssa yhteistyö toimii saumattomasti.

Tavoitteena on pitää henkilöstömme hyvinvoivina ja etsiä aina oikeanlaisia ratkaisuja huomioiden mahdolliset työkykyhaasteet. Kuten Antti Lastunen Emkineltä sanoi, hyvinvoiva henkilöstö näyttäytyy asiakkaallemme entistä parempana palveluna.

Noora Kiela

Henkilöstöpäällikkö

Noora’s LinkedIn Profile

Aiheeseen liittyviä artikkeleita: 

Pysähdy ja anna aikaasi työkaverille