Quantservice

3 syyskuun, 2020

Tuotantohävikki ja häiriöt laskuun jo ensimmäisen vuoden aikana

Vuosi 2020 startattiin yhdessä uusien asiakkaidemme kanssaKuluvan vuoden aikana muutoksia on onnistuttu tekemään haluttuun suuntaan useampi kuin yksi askel. 

Vaasan Oy:n Kotkan ja Kuusankosken yksikössä on onnistuttu parantamaan tuotantotehokkuutta näkyvästi, vaikuttamalla tuotantohävikin ja häiriöiden vähentämiseen.  

– Yhteistyö on alkanut hyvin, haasteitakin on toki ollut, mutta se on normaalia. Tärkeää on se, että haasteet ja mahdolliset ongelmakohdat tunnistetaan ja asioita lähdetään kehittämään oikeaan suuntaan. 

– Seuraamme dataa aktiivisesti ja suuntamme on positiivinen. Haluamme pysyä ajanhermolla ja reagoida nopeasti huomiota vaativiin tilanteisiin. Olemme pystyneet paikantamaan vikoja hyvin yksityiskohtaisen datan avulla, kertoo Kotkan ja Kuusankosken yksikönpäällikkö Juha Rasinmäki 

Vaasan Kotkan Leipomon tuotantopäällikkö Kai Renlund kommentoi alkanutta yhteistyötä. 

– Yhteistyö Quantin kanssa on ollut rakentavaa. Olemme analysoineet saatua dataa yhdessä ja kaikki toimenpiteet on voitu toteuttaa fakta pohjaiseen tietoon perustuen, ja resurssit on voitu näin suunnata suoraan oikeisiin toimenpiteisiin. Toiminta on selkeästi parantunut yhteistyönalkamisen myötä.  

– Quantin tapa korostaa turvallisuutta on hienoa, joka tukee hyvin myös meidän tavoitteitamme. Henkilönsuojaimet ja riskienarvioinnit on otettu vahvasti osaksi turvallisuuskulttuurin kehittämistä. 

– Matka on toki pitkä, mutta yhteinen suuntamme on oikea. Kyse on jatkuvasta parantamisesta, jonka kautta etenemme tavoitteitamme kohti, Renlund lisää. 

Cerealia Oy:n Kotkan tuotantolaitoksella asiakkaamme valitsi elokuun kuukauden työntekijäksi yhden Tuottavuuden tekijöistämme, joka on hieno osoitus siitä, että olemme onnistuneet työssämme. Maininnan sai yksikönpäällikkö Juha Rasinmäki sekä koko hänen tiiminsä 

Asiakas oli erityisen tyytyväinen, miten tuotannon kesäseisokit onnistuivat kokonaisuudessaan ja mitä kehitysaskeleita prosessin eri vaiheisiin oli tuotu onnistuneen lopputuloksen varmistamiseksi. Erityisesti koko prosessin etenemistä oli johdettu hyvin.  

– Maininta kuukauden työntekijästä tuli yllätyksenä, vaikka töitä oli toki tehty paljon koko tiimin voimin onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi, Rasinmäki kertoo. 

Kesäseisokkiprosessi oli haluttu hoitaa uudella tavalla, ja viedä toiminta suunnittelusta toteutukseen niin sanotusti seuraavalle tasolle. Tärkeänä osana koko prosessia tiimi halusi varmistaa, että turvallisuuden huomiointi, vahva viestintä ja yhteistyönsujuvuus kaikkien toimijoiden osalta toimivat odotetulla tasolla.

– Tiesimme, että onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi meidän tulisi kehittää asioita. Vahva viestintä ja kommunikointi prosessiin liittyvistä asioista on tärkeää, jotta pystymme pitämään jengin kartalla missä mennään.  

– Kesäseisokki vietiin läpi onnistuneesti. Tiimin tekemisen taso oli korkea ja yhteistyö sujui hyvin kaikkien toimijoiden kesken. Iso kiitos tästä meidän koko Kotkan tiimille! Rasinmäki lisää. 

Quantin Kotkan kunnossapito-organisaatio hoiti kesän tuotantoseisokin esimerkillisellä tavalla. Hyvin suunniteltu on todellakin puoliksi tehty. Seisokin aikana saatiin suunnitellut työt tehtyä ja yllätykset hoidettiin hienosti. Tuotannon startti sujui paremmin kuin koskaan, kommentoi Cerealian Oy Tehtaanjohtaja Ville Huovinen. 

Turvallisuuskulttuurin kehittäminen jatkuu yksiköissä 

Rasinmäki siirtyi Quantin Länsi-Suomen yksiköstä Kotkan ja Kuusankosken yksiköiden päälliköksi vuoden vaihteessa, yhteistyön alettua uuden asiakkaamme kanssa. 

– Yksiköissä on tehty hyvää työtä turvallisuuden kehittämiseksi koko alkuvuoden ajan. Olemme onnistuneet jalkauttamaan Quantin turvallisuuskäytäntöjä uuteen yksikköön ja tuloksia on jo nähtävissä. Tästä kehityksestä ei voi olla kuin ylpeä. Tekemistäkin toki vielä on, mutta suunta on selvästi oikea ja kaikki ovat sitoutuneita turvallisuuskulttuurin jatkuvaan parantamiseen, mikä on ollut hienoa huomata, Rasinmäki lisää. 

Quantin turvallisuuskäytäntöjen jalkautus jatkuu yksiköissä tulevaisuudessa. Tämän lisäksi kehitysaskeleita on tarkoitus ottaa tuotantotehokkuuden parantamiseksi, vähentämällä häiriöitä ja nostamalla käytettävyyttä entisestään.