Quantservice

6 elokuun, 2021

”Tuntuu mukavalta, kun kesätyöntekijöistä huolehditaan hyvin!”

Olemme jälleen tänä kesänä saaneet työskennellä yhdessä monien fiksujen, osaavien ja innokkaiden kesätyöntekijöidemme kanssa ja tutustua heihin.

Kaiken kaikkiaan saimme tiimiimme 12 kesäntyöntekijää, ketkä sijoittuivat 7 yksikköömme eri puolille Suomea. Halusimme kysyä muutamalta heistä kokemuksia työskentelystä Quantilla. Tommi, Joona ja Lea korostivat erityisesti mahtavan työporukan merkitystä, oman ammatillisen osaamisen kehitystä sekä Quantin vahvaa turvallisuuskulttuuria. Kaikki heistä olisivat valmiita tekemään jatkossakin töitä Quantilla.

Positiivisen työkokemuksen ovat mahdollistaneet meidän esimiehemme sekä työkaverit, jotka koostuvat eri puolilla Suomea työskentelevistä vahvan kokemuksen omaavista quanttilaisista!

”Tuntuu mukavalta, kun kesätyöntekijöistä huolehditaan hyvin” – Tommi, 25, Harjavalta

Quant on jo ennestään tuttu työnantaja Tommille, joka opiskelee Satakunnan Ammattikorkeakoulussa Sähkö- ja automaatiotekniikkaa. Jo edelliset kaksi kesää hän on työskennellyt jo tutuksi tulleessa yksikössä Harjavallassa, jossa hän on myös suorittanut opiskelujen ohella harjoittelujaksoja.

”Kesätyöt tukevat hyvin oman ammattitaidon kehitystä, kun töitä tekemällä oppii koko ajan uutta. Samalla valmistautuu monella tavalla työelämään. Erityisesti pidän siitä, että työ on monipuolista. Tänä kesänä olen esimerkiksi sähkötöiden lisäksi hoitanut ph-mittauspisteiden tarkastuksia ja huoltoja.”

Korona on vaikuttanut töiden tekemiseen niin, että hygienian kanssa saa olla tavallista tarkempi. Maskin käyttäminen ja turvavälien pitäminen on tärkeää. Lisäksi taukoja on rytmitetty niin, että kaikki eivät ole samaan aikaan taukotilassa.

Quantia Tommi pitää hyvänä työnantajana, jota voi suositella muillekin.

”Tuntuu mukavalta, kun työntekijöistä huolehditaan hyvin. Vakituinen työpaikka Quantilla olisi ihan varteen otettava vaihtoehto. Iso plussa ovat todella mukavat työkaverit, jotka ovat aina valmiita auttamaan!”

”Työssä parasta ovat monipuolisuus, mahtava työporukka ja tietenkin palkkapäivät!” – Joona, 22, Mikkeli

Joona työskentelee Mikkelin yksikössämme jo neljättä kesää. Aikoinaan ammattikoulun opettaja vinkkasi, että Quantilta voisi kysellä töitä ja sitä kautta kesätyö yrityksestämme ensimmäistä kertaa löytyi.

Joona työskentelee sähköasentajana vuorossa, jossa hoidetaan korjauskeikat sekä tehdään jo suunniteltuja töitä.

”Työssä parasta ovat monipuolisuus, mahtava työporukka ja tietenkin palkkapäivät! Palkka tuleekin aina ajallaan ja toinen työnantajasta mainittava asia on, että turvallisuusasiat ovat kunnossa. Ensimmäisinä kesinä työssä oppi paljon uutta, mutta nyt kun kesiä on jo enemmän takana, niin työt ovat käyneet tutummiksi.”

Joona pohtiikin, että kannattaisi varmaan tutustua myös muihin työpaikkoihin, että saisi laajempaa kokemusta ja näkemystä.

Korona on vaikuttanut työntekoon niin, että taukohuoneessa ei voi olla paljon väkeä kerrallaan ja maskia käytetään jatkuvasti. Käsien peseminen ja käsidesin käyttäminen puolestaan on tehtaan puhtaissa tiloissa työskennellessä arkipäivää normaalioloissakin.

Vapaa-ajalla Joonan harrastuksiin kuuluvat kilpa-autoilu ja kuntosali. Autoharrastus on jatkunut jo kymmenen vuotta ja nyt hänellä on ensimmäinen oma kilpa-auto rallicrossissa. Opiskelut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi ovat nyt puolivälissä ja valmistumisen jälkeen työskenteleminen kilpa-autoilun kilpatiimeissä kiinnostaisi.

”Siinä työssä tulee jopa 200 reissupäivää vuodessa, mutta tässä vaiheessa sille ei olisi mitään estettä”, Joona kertoo.

” Tykkään työstäni ihan hirmuisesti ja se on juuri sellaista mitä haluaisin jatkossakin työkseni tehdä.” – Lea, 43, Rauma

Lea työskentelee henkilöstöpalveluiden palkanlaskentatiimissä. Aiemmin keväällä hän suoritti meillä työharjoittelun liiketalouden ammattitutkintoa varten ja tietotaitoa ehti kertyä niin, että hänestä saatiin osaava lomatuuraaja.

”Olen tykännyt työstäni ihan hirmuisesti ja se on juuri sellaista mitä haluaisin jatkossakin työkseni tehdä. Pidän työstä, joka on todella tarkkuutta vaativaa. On huolehdittava, että työehtosopimusta noudatetaan sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta, jotta ollaan reiluja ja toimitaan sääntöjen mukaan. On myös palkitseva tunne, kun palkkajakso kerrallaan työ tulee valmiiksi.”

Quantia Lea pitää reiluna ja tasapuolisena työnantajana, jota hän on valmis suosittelemaan. Kysyttäessä millaisia työkaverit ovat, on Lealla selvä vastaus: ”Ihania!!!”

”Työ on tiimityöskentelyä ja koska koko palkanlaskennan tiimi koostuu samantyyppisistä henkilöistä, niin homma toimii hienosti. Tiimikaverit ovat auttavaisia ja tyhmiä kysymyksiä ei ole. Kaikista vaikeimpia juttuja käydään yhdessä läpi, jotta ne tulee opittua jatkoa varten. Työssä onkin oppinut paljon enemmän kuin koulussa, jossa käytiin vain perusasiat läpi.”

Iso kiitos kaikille kesätyöntekijöillemme työpanoksestanne!