Quantservice

25 elokuun, 2022

”Tulisin ilman muuta myös uudelleen töihin Quantille!”

„Jotta nuorille ei luoda kynnystä kysyä tai luoda suorituspaineita, on ensiarvoisen tärkeää, että tiimi on avoin uusille mahdollisuuksille ja yhteishenki on hyvä. “toteaa esimiehenä toimiva Antti Rossi.

Olemme vastaanottaneet kesätyöpaikkahakemuksia vuosi vuodelta aina enemmän. Yrityksessämme halutaan panostaa henkilöstön viihtyvyyteen, ja kesän kynnyksellä aloittavat kesätyöntekijät ovat vahvasti osa tiimiämme. Haluamme luoda positiivisen ja rennon ilmapiirin, jotta työkokemuksesta jäisi hyvä fiilis.

Kesän alussa järjestetään Tervetuloa Quantille -virtuaalitilaisuus, joka kerää yhteen kaikki uudet kesätyökaverit eri puolilta Suomea. Tilaisuudessa he pääsevät tutustumaan uuteen yritykseen ja sen toiminnoista vastaaviin henkilöihin. Haluamme osoittaa, että heillä on 450 hengen vahvuinen tiimi tukena eri puolilla Suomea.

Tänä kesänä saimme kaiken kaikkiaan 19 uutta, osaavaa ja innokasta työkaveria. Kysyimme muutamalta heistä, millainen kokemus kesätyö Quantilla on tähän mennessä ollut. Saimme erittäin positiivisen vastaanoton! Osalle yritys oli jo entuudestaan tuttu, mutta osalle vielä hakuvaiheessa vieras, siitä huolimatta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tulisivat ehdottomasti uudelleen Quantille töihin!

„Parasta on ollut nähdä uusi puoli tutusta ympäristöstä! “

Kesätyön ohessa opiskeluihin liittyvää työharjoittelua suorittava Susanna, on työskennellyt kesän ajan Lohjan yksikössämme. Hänen mukaansa kesä on sujunut hyvin, ja kehuu erityisesti Quantia hyvänä ja joustavana työnantajana. Yrityksenä Quant oli Susannalle jo entuudestaan tuttu aiemman työnantajan kautta.

„Parasta työssä on ollut, kun on päässyt näkemään uuden puolen jo tutusta ympäristöstä, ja tutustumaan siihen miten laitteita todella ohjataan. Se aikoinaan jo herätti kiinnostuksen automaatio-alalle. “

Susanna on työskennellyt koko työuransa miesvoittoisella alalla, eikä siksi ole arastellut.

„Työkaverit ovat mukavia ja kaikkien kanssa on tullut hyvin juttuun! “

„Yksikössä oleva porukka on loistava! “

Osana Mikkelin tiimiä työskennellyt Miika kertoo Quantista jääneen hyvä kuva työnantajana, erityisesti kehuja saa yksikössä työskentelevä tiimi.

„Yksikössä oleva porukka on loistavaa ja vastaanotto on ollut oikein hyvä. Keneltä vain voi kysyä, ja neuvoja, vinkkejä ja apua tulee joka suunnasta. “

Sähköalassa Miikaa kiinnostaa eniten se, että ala liittyy lähes kaikkeen, jonka lisäksi sen tärkeys tulee koko ajan vain kasvamaan.

„Se on varma ala ja mahdollisuus nähdä ja tehdä monenlaisia töitä. Ja töitä riittää niin paljon, kuin vain jaksaa tehdä! “

„Mukavan työporukan, kivan työn ja hyvän esimiehen ansiosta tulisin ilman muuta myös uudelleen töihin yritykseen! “

Toteaa vasta keväällä lukiosta valmistunut Joona, joka on työskennellyt osana Harjavallan tiimiämme. Samaa mieltä ovat myös Rauman yksikössä työskennellyt Santeri sekä osana Äänekosken tiimiä työskennellyt Teemu. Molemmat kehuvat työkavereita, jotka ovat ottaneet heidät hyvin vastaan ja ovat olleet hyvänä tukena koko kesän ajan.

Tunne siitä, että koko Suomen kokoinen tiimi on tukena, on asia, jonka myös vakituisesti Quantilla työskentelevät tiimiläiset allekirjoittavat!