Quantservice

1 elokuun, 2018

Quant Finland Oy: n yritysosto sai vahvistuksen

Kesäkuussa 2018 globaali kunnossapidon markkinajohtaja Quant ilmoitti yrityskaupasta, jonka myötä se osti Länsi- ja Etelä-Suomen johtavan teollisuuden kunnossapidon tarjoajan Sataservice Oy:n.

 

Kesäkuussa tiedotettu yritysosto edellytti Suomen kilpailuviranomaisen hyväksyntää, joka myönnettiin 18.7. Yrityskaupan vahvistuksen myötä Sataservice on osa Quantin Suomen ja Baltian yksiköitä. Uudistunut Quant Finland jatkaa Thomas Lutherin johdolla.

 

Tuleva yhdistyminen tuo arvoa sekä asiakkaille että työntekijöille. Sataservicen ketterä ja asiakaslähtöinen liiketoimintastrategia hyötyy Quantin skaalautuvasta liiketoimintamallista ja digitaalisten työkalujen tarjoamasta. Sulautumisen myötä kumpikin toimija tuo oman vahvuutensa esiin ja uusi yhtiö pystyy tarjoamaan asiakkailleen toimivaa huippuosaamista.

 

Sataservicen vahva brändi Tuottavuuden tekijänä ja vahva markkina-asema monilla aloilla, erityisesti vakaalla elintarvikesegmentillä tuo yhtiöön asiantuntemusta, jota voidaan hyödyntää uudistuneen yrityksen kasvun jatkamiseksi. Sataservicen toiminta kattaa yli 14 asiakaskohdetta laajasti ympäri Länsi- ja Etelä-Suomea työllistäen yli 400 tuottavuuden tekijää.

 

Quant tuo yhtiöön mukanaan vakaan kasvualustan ja digitaalisten työkalujen tarjoaman. Globaalia osaamista ja kokemusta hyödynnetään aina tarvittaessa, täydentämään paikallista toimintaa. Uudistuneessa Quant Finlandissa korostuvat asiakaslähtöisyys ja operatiivisen tekemisen tehokkuus, jotka olleet molempien yritysten vahvuuksia jo ennen yhdistymistä.

 

Yhdessä yhtiöt pystyvät tarjoamaan entistä kehittyneempiä ratkaisuja ja tuottamaan lisäarvoa asiakkaille. Uudistunut toimija ei tyydy toteuttamaan perinteisiä standardiratkaisuja, vaan haluaa kehittää käynnissä- ja kunnossapitoa haastamalla perinteiset toimintatavat suuremman hyödyn aikaansaamiseksi. Pitkäaikaiset liiketoimintahyödyt pystytään rakentamaan hyödyntämällä kunnossapidon koko potentiaalin. Quant Finlandin tavoitteena on kehittyä asiakkaidensa kanssa ja rakentaa yhdessä win-win tilanne ja toimiva pitkäjänteinen yhteistyö.

 

Vahvan toimijan takaa löytyy aina motivoitunut ja ammattitaitoinen tekijöiden joukko, ketkä toimivat tuotantoryhmien osana parantaen turvallisuutta ja tuottavuutta sekä optimoimalla kustannuksia alan parhailla prosesseilla ja toimintatavoilla. Quant Finland tunnistaa henkilöstönsä voiman, motivoitunut ja oikein tuettu, asialleen omistautunut ammattilaisten ryhmä on valtava voimavara. Jokaisen tuottavuuden tekijän takaa löytyy intohimo, ammattitaito ja ammattiylpeys.

 

Lisätietoja:

Pekka Venäläinen, SVP, Regional Manager North and Central Europe, Quant: +46 705 369 125

Thomas Luther, CEO, Toimitusjohtaja Quant Suomi ja Baltia: +358 40 534 4256