Quantservice

19 elokuun, 2024

Jani Pudas – ”Monipuolinen työ ja hyvä yhteishenki”

Jani Pudas on työskennellyt Quantin Kiimingin yksikössä sähköpuolen ammattilaisena jo 6,5 vuotta. Vaikka Janin koulutustausta on sähköalalta, Jani on päässyt työssään hyödyntämään monipuolisesti taitojaan ja osallistumaan erilaisiin kunnossapidon tehtäviin.

Monipuolisuus ja joustavuus

Jani kertoo, että Quantilla arvostetaan työntekijöiden osaamista ja joustavuutta.

”Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Huoltojen lisäksi työpäivään kuuluu myös akuutteja tehtäviä, joihin pitää puuttua nopeasti. Tämä pitää mielen virkeänä ja työssä oppii jatkuvasti uutta”, Jani kertoo. Hän kiittelee myös työkavereitaan ja yksikössä olevaa hyvää yhteishenkeä.

”Tiimissä on hyvä yhteishenki ja asiakkaiden kanssa yhteistyö toimii myös hyvin, nämä asiat tekevät työpäivistä mukavia.”

Turvallisuus on tärkeä osa arkea

Quantilla panostetaan voimakkaasti työturvallisuuteen. Kuluvan vuoden turvallisuusviikko onkin tuonut lisää keskustelua turvallisuusasioista.

”Pysähdymme arjessa säännöllisesti miettimään, miten voimme tehdä työskentelystä entistä turvallisempaa. Ilmoitamme havaitsemistamme riskeistä välittömästi ja korjaamme ne yhdessä”, Jani kertoo.

Kannustava työympäristö ja hyvät uramahdollisuudet

Jani suosittelee lämpimästi Quantia kaikille, jotka etsivät monipuolista, mutta myös sopivasti haasteita tarjoavaa työtä.

 ”Tällä alalla riittää töitä ja Quantilla on hyvät mahdollisuudet kehittyä. Pienemmässä yksikössä pääsee osallistumaan monipuolisiin tehtäviin ja oppimaan uutta!”, Jani kertoo.

Me Quantilla haluamme tarjota työntekijöillemme mahdollisuuden kehittyä ja tehdä merkityksellistä työtä. Panostamme työturvallisuuteen, työtehtävien monipuolisuuteen ja kannustavaan työilmapiiriin. Arvostamme jokaisen työntekijämme panosta! Uskomme, että näiden avulla pystymme luomaan työntekijöillemme motivoivan työympäristön!

Lue lisää uramahdollisuuksista tiimissämme!