Quantservice

6 toukokuun, 2021

Haasteet onnistuttiin ylittämään turvallisesti ja tiiviissä yhteistyössä asiakkaamme kanssa

The Emirates Float Glass tuotantolaitos UAE:ssa (United Arab Emirates) on ollut toiminnassa jo yli 12-vuotta. Aloitimme yhteistyön heidän kanssaan heinäkuussa 2017, ja siitä lähtien olemme onnistuneet tukemaan laitoksen toimintaa kasvattamalla suorituskykyä ja tuomalla toimintaan mukanaan korkeimmat turvallisuus standardit.

Toimimme aina huolellisesti ja ammattimaisesti, ja huolellinen suunnittelu ja turvallisuus ovatkin aina prioriteettilistan kärjessä. Tiimimme pyrkii aina toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, myös turvallisuudessa.

Yksi merkittävistä saavutuksistamme tähän mennessä yhteistyön aikana on ollut projekti, jonka aika oli tarkoitus suorittaa teräsrullien vaihto. Prosessin luonteen vuoksi oli välttämätöntä suorittaa työ sammuttamatta koneita. Suoritimme projektin aikana 125 teräsrullan vaihdon, mukaan lukien rullat, jotka sijaitsivat korkean lämpövyöhykkeen alueella.

Projekti onnistui kokonaisuudessaan erittäin hyvin ja olemmekin todella ylpeitä saavutuksestamme.  Arviolta 3000 työtuntia vienyt työ saatettiin päätökseen ilman ainuttakaan tapaturmaa, se oli läpimurto lasinvalmistusteollisuudessa. Onnistuminen vahvisti asiakkaamme luottamusta kykyymme suorittaa työ kuin työ ammattimaisesti ja turvallisesti.

Työskentelemme joka päivä turvallisesti ja ammattimaisesti

Toinen merkittävä saavutus yhteistyön aikana koski Lehr vaihdelaatikon vaihtoa. Tämä oli ensimmäinen koskaan suoritettu vaihto koko tuotantolaitoksen toiminnan aikana, sitä ei ollut koskaan tehty ennen yhteistyön alkua. Projekti oli valtava menestys, johtuen siitä, että lähestymistapa oli ainutlaatuinen. Vetoakselin ja vaihdelaatikon vaihtaminen tuli suorittaa linjan ollessa käynnissä. Laitevalmistaja oli aikaisemmin kieltäytynyt suorittamasta kyseistä työtä, jonka myötä Quantin tiimi otti haasteen vastaan.

Olemme ylpeitä voidessamme sanoa, että onnistuimme. Avaimet onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseen oli koulutus, avoin keskustelu, suunnittelu ja toiminnan simulointi ennen lopullisen suunnitelman luomista. Kaikki strategiat ja menettelyt tutkittiin tarkasti, vaarat tunnistettiin ja poistettiin vastaavasti. Tämä onnistuminen lisäsi entisestään asiakkaamme luottamusta siihen, että Quant pystyy tuomaan lisäarvoa toiminnallaan kaikilla osa-alueilla, että meillä on kyky tehdä asiat oikein, ammattimaisesti ja turvallisesti.

Johtopäätöksenä tästä, monimutkaisetkin projektit voidaan toteuttaa ammattimaisesti ja turvallisesti asianmukaisella koulutuksella, suunnittelulla, taidoilla ja ajattelutavalla!