Quantservice

27 elokuun, 2020

Kestävä kehitys – Avainasemassa potentiaalin 100% hyödyntäminen

Teollisuudessa kunnossapito on asemassa, jonka kautta merkittäviä muutoksia voidaan saada aikaan isossa mittakaavassa. Kunnossapidon koko potentiaalin tunnistaminen ja sen hyödyntäminen kestävien ratkaisujen avulla vie tuotantotoimintaa kestävämmän kehityksen suuntaan. Kun koko potentiaali hyödynnetään 100%:sesti, myös tuottavuus nousee.

 

Tämän päivän avaintekijä menestykseen on kestävä kehitys, joka on otettava huomioon kaikessa yrityksen toiminnassa. Myös työnantajamarkkinoilla yrityksien profiloituminen kestävän kehityksen tukemiseen on merkittävässä roolissa, kun työntekijät valitsevat työnantajansa.

Monet yritykset ovatkin kovan paineen alla kehittääkseen yrityksen profiilia ja toimintaa parempaan suuntaan, koska vastuu kestävän tulevaisuuden luomisesta on meillä kaikilla. Erityisesti meillä isoilla toimijoilla on mahdollisuus vaikuttaa asiaan laajasti toimintamme kautta, joka myös luo meille suuren vastuun muutoksen toteuttamiseen.

Vaikka yrityksestä löytyisi oikea tahtotila muutokselle, ei aina ole kuitenkaan helppoa löytää uusia ratkaisuja. Tai jos ratkaisu on löytynyt, idean toteuttaminen voi olla haastavaa ja vaatii tarkkaa suunnittelua sekä oikeat yhteistyökumppanit niiden toteuttamiseksi. Miten voisimme yhteistyökumppanimme kanssa yhdistää voimamme ja ratkaista haastavatkin tilanteet?

Kumppanuus ja voimien yhdistäminen on meidän tapamme toimia asiakkaidemme, toimittajiemme ja muiden yhteistyökumppaniemme kanssa. Monta pientä askelta yhdessä tarkoittaa jo isoa harppausta oikeaan suuntaan. Aktiivinen ja avoin keskustelu mahdollistaa uusien ideoiden kehittämisen.

Kunnossapidon koko potentiaalin tunnistaminen ja sen hyödyntäminen kestävien ratkaisujen avulla vie tuotantotoimintaa kestävämmän kehityksen suuntaan.

Teollisuus bisneksessä kunnossapidon kautta on mahdollista toteuttaa merkittäviä muutoksia isommassakin mittakaavassa. Kunnossapidon koko potentiaalin tunnistaminen ja sen hyödyntäminen kestävien ratkaisujen avulla vie tuotantolaitosta vahvasti kestävän kehityksen suuntaan. Lisäksi, kun koko potentiaali hyödynnetään 100%, vaikutukset näkyvät suoraan tuottavuudessa positiivisena nousuna.

Omassa toiminnassamme haluamme keskittyä asiakkaan kunnossapidon kehittämiseen tavalla, joka tuo vaikutuksia pitkällä aikavälillä. Kehittämällä asiakkaidemme tuottavuutta voimme auttaa heitä tuottamaan enemmän lyhyemmässä ajassa, mikä johtaa esimerkiksi alhaisempaan energian kulutukseen, vähentää jätettä ja kemikaalien käyttöä sekä parantaa työympäristöä.

Yrityksenä meille on erityisen tärkeää löytää uusia ratkaisuja, joiden avulla pystymme ottamaan askeleita kohti kestävämpää kunnossapitoa ja tuotantoa asiakkaidemme kanssa. Eli menestymään yhdessä.

Se miten suunnittelemme palvelumme, mitä tarjoamme asiakkaillemme, miten otamme mukaan toimittajia, miten arvioimme riskejä ja mahdollisuuksia ja miten käyttäydymme yhteisöissä, joissa toimimme ja kohtaamme toisiamme, määrittää toimimmeko kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Yhtenä uusimmista askelistamme olemme Quantilla päättäneet siirtyä käyttämään sähköautoja enemmän ja enemmän toiminnassamme. Kun tulevaisuudessa yksikössä on tarve huoltoautolle, korvaamme vanhan uudella sähköautolla.

Viimeisten vuosien aikana alaa vallannut digitalisaatio on yksi merkittävä askel kohti kestävämpää kehitystä. Erilaisten digitaalisten ratkaisujen avulla on mahdollista saada dataa, jonka avulla tehtävä huoltosuunnitelma on oikea aikainen ja perustuu todellisiin huoltotarpeisiin vaikuttaen suorituskyvyn parantamiseen, sekä pidentäen koneiden käyttöikää. Nämä ovat merkittäviä asioita pyrkiessämme kestävämpään lähestymistapaan.

Vaikka alalla jyllääkin tämä vahva digitalisaation tuoma muutos kohti tulevaisuuden kunnossapitoa ja uusia ratkaisuja, emme saa unohtaa, että kunnossapito on ennen kaikkea ihmisistä kiinni. Puhuttaessa ihmisistä niin se tarkoittaa, että turvallisuus on avain asemassa, kun on kyse tehokkaan ja kestävän liiketoiminnan luomisesta.

Menestyksen avaimet ovat kädessä, kun kehitystä on mahdollisuus viedä eteenpäin yhteistyökumppaneiden kanssa, joiden kanssa jaetaan yhteiset tavoitteet henkilöstön turvallisuuteen liittyen sekä oikeat työkalut ja erityisesti motivoituneet oman alansa asiantuntijat. Kehitys voi lähteä liikkeelle pienistä askelista kohti suurempia harppauksia yhteisiä tavoitteita kohti.

Pekka Venäläinen

Toimitusjohtaja, Quant Finland Oy

Follow Pekka on LinkedIn